sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Pöytäryhmä uudelle terassille

Nyt näitä täytyy urakalla tänne laitella, että voin niihin sitten joskus palailla ja ihmetellä mitä on tullut tehtyä. Näitten tuolien keräämisen/maalaamisen aloitin jo kesällä 2014 ja tänä kesänä löysin pari lisää. Ulkorakennuksesta löytyi muutama sopiva ovi pöydänkansiksi. Toinen päätyi keskeneräiselle kuistilla pöydäksi, joka on tällä hetkellä pullollaan maaleja ja kaikkea muuta remonttitilpehillaa. Kauniimman värinen päätyi ulos värikkäiden tuolien kaveriksi. Höyläpenkki ei ole vanha, vaan sisälsi mm. vesivaneria joten ihan hyvällä omallatunnolla maalasin sen ilmaiseksi saadulla ulkomaalin lopulla. Ihastuin erityisesti noihin kaukaloihin kannen alapuolella ja päällä. Näin heti mielessäni mitä niihin tulee. Ja kyllä tähän mieheni rakentamalle isolle terassille kelpaa kaikkea ratustella.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kirjahylly

Vähän tämä tauko taas venähti. Neidonkammari alkaa olemaan viittä vaille valmis. Vanhaan oviaukkoon väsäsin pienen kirjahyllyn. Ensin laitoin styroksin vanhan oven päälle ja sen päälle vedin tapetin. Pääosin ihan itte tein, mutta loppumetreillä huusin miehen apuun hyllyjen kiinnittämisessä oviaukkoon.
Tuvasta takan edestä siirsin soman tuolin lukutuoliksi pystymuurin eteen, kun siihen löytyi kirpparikierroksella sopiva istuintyyny. Tarkoitus oli siihen pehmusteet itse väsätä, mutta nyt en taida viitsiä.
Listoja kirjahylly vielä ympärilleen kaipaa, mutta nyt on muita kiinnostavampia projekteja meneillään.